Maastoautosafarit

Maastoautolla ajo metsässä on rauhallista ja keskittymistä vaativaa hommaa. Kokemattomaltakin ensikertalaiselta ajo kuitenkin sujuu, sillä mukana on aina asiantunteva opas neuvomassa ajoreittiä sekä auton käsittelyä.

Safarit aloitetaan lyhyellä tutustumisella auton ominaisuuksiin ja antamalla vinkkejä maastossa ajoon. Tutustumisen jälkeen siirrytään tositoimiin, taitojen karttuessa helpoista reiteistä hieman vaativampiin. Ennen safarille osallistumista on hyvä tutustua pelisääntöihin, jotta perusasiat ovat kunnossa.

LIIKKEELLE ISOMMALLAKIN PORUKALLA

Maastoon pääsee yhdellä kertaa mukaan 12 henkeä, jolloin ajo tapahtuu kuudella autolla (autot ovat 2-paikkaisia). Isompi porukka ajatetaan useammassa ryhmässä, ylä- ja alaosallistujamäärää ei safarin järjestämiselle ole. Myöskään vuodenaika ei rajoita ajoon lähtöä – safareita järjestetään ympäri vuoden!

Kaikki pääsevät kokeilemaan kuljettajan roolia, samalla yksi henkilö toimii vieressä apukuskina ja antaa tarvittaessa neuvoja sekä kannustusta reittivalintojen suhteen. Kaikki autot ovat tieliikenteeseen rekisteröityjä, ja kuljettajalta vaaditaan vähintään B-luokan ajokortti.

Safarille voit lähteä myös matkustajan roolissa.

Käytössämme olevat autot ovat tyypiltään Toyota Land Cruiser LJ 70. Autot ovat varustettu vinsseillä, maastotunkeilla, puunsuojaliinoilla, maastorenkailla sekä monilla muilla maastoajoon tarkoiteuilla varusteilla.

Safareilla on ehdoton nollaraja alkoholin suhteen.

KUNNON ULKOILUVARUSTEET MUKAAN

Huomaathan varata mukaasi kunnolliset ulkoiluvarusteet (varsinkin kengät), jotta pystyt nauttimaan safarista täysillä! Otathan myös huomioon, että maastossa ajetaan kelistä ja kuraisuudesta riippumatta, välillä autosta joutuu myös poistumaan.

Maastossa ajaminen on erilaista kuin tavallisessa liikenteessä ja välillä ajo voi tuntua raskaaltakin. Pysähtyminen nuotion ääreen metsän keskelle on mukava, tervetullut hengähdystauko vastapainoksi reitin kiviin ja kantoihin keskittymiselle.

Pelisäännöt

Lue pelissäännöt safarille »

Haluatko kysyä lisää Safareista?

Ota yhteyttä ja kysy lisää »